<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Meillä asuvan tulevaan työhän liittyvät menot tappavat minut. Miten helvetissä kaikki voi maksaa tolkuttomasti? Etenkin jos aloittaa nollasta. Vaatteitakin pitää ostaa. Ja miten helvetissä se s**tanan autonrohjokin päätti juuri nyt irtisanoa niin monia toiminnalle tärkeitä osia. Etenkin kun meillä asuva tarvitsee autoa käydäkseen töissä.

 

Hermot meinaavat mennä. Etenkin kun katsoo tätä omaa garderobiaan, joka olisi jo pitkän aikaa sitten kaivannut uudistusta. Oli minulla sellainen ajatus, että olisin jotkut kengät itselleni ostanut. Tai takin. Enpä taida vielä tässä elämässä sinne asti päästä.

 

Ei tilannetta mitenkään auta epäystävällinen esihenkilö, joka puolihuolimattomasti loukkaa heti ensisanoikseen niin sanotun vapaan jälkeen. Miksi sitä suutaan ei voi pitää kiinni, ellei sieltä tule mitään inhimillistä? Tai no, siis jos sillä on ollut huono päästäisvapaa, niin pitäähän se inhimillisyyden nimissä päästä kostamaan jollekulle. Vaimo ei kuitenkaan ole antanut ja sukulaiset ovat vaan v*ttuilleet.

 

Tänään on taas sellainen päivä, että tekisi mieli sulkeutua vessaan itkemään ja sitten ottaa määrittelemättömän pitkä sairasloma, vetää itsensä hirteen ja lakata hengittämästä.