<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Paul Simon lauleli radiossa, kun köröttelin bussissa kohti seuraavaa vaihtopaikkaa. Laulu jäi päähän, varmaan niiden iloisten torvisektioiden takia. Leppoisaa musiikkia, daadaddadda, daadaddaddaa. Muutapa ei juuri päässä pyörikään. Tarvinneko tuota?

Reppu oli painava, erilaisia lahjatarpeita lisää, samoin pikkujouluhippapaita. Ja hiustenkuivain. En enää yhtenäkään kinkeri-iltana aio taistella hiustenkuivaajavuorosta kymmenen akan kanssa. Toin oman. Minullapa on heijastava reppu. Daadadda, daadaddaddaa.

Ripustelin viuhkapalmun täyteen joulupallosia ja sinitarrasin seinät ja neukkareiden ikkunat täyteen tonttuja ja kuusia. Taitavat sisustusarkkitehdilliset ansioni olla aika pieniä. Niistä puuttuuu elämää suurempi visio. Mutta kaikki koristelut huomaavat ja kommentoivat. Hyväksyvästi siis. Jopa pomonilkiö, joka taas eilen pilasi fiiliksen ja osoitti alaiselleen alaisen paikan. Daadaddadda, daadaddaddaa.

Joiskohan tolkuttoman kännin, haukkuis kaikki ja sitten irtisanoisi itsensä? En uskalla kuitenkaan. Daadaddadda, daadaddaddaa.