Nyt pitäisi kirjoittaa kieli keskellä suuta, ettei kukaan vain ymmärtäisi kenestä puhun, mutta tarinasta tulisi ymmärrettävä. Tästä kiitos sinne, josta mainittiin, että välillä kerron liikaa ja liian tunnistettavasti. Olisipa kiva tietää, miltä tämä muiden ihmisten mielestä vaikuttaa, tunnistaako raapusteluni perusteella tyyppejä?

Kokeillaanpas kuitenkin; illalla anopilta saadun ruokamyrkytyksen jälkeen (joo, ihan oikeasti oksensin ja paskoin hänen tekemänsä eväät pois, mies sai samoja oirehtimisia) kävimme viime metreillä kaupasta ja alkosta desinfioivia aineita. Oli tarkoitus rauhaisasti rentoutua ja levätä hetki.

Miehen yksi vanhimmista kavereista tuli kylään, heillä on ollut kovastikin väärinymmärrystä, johon minutkin on mukaan sotkettu. Jossain vaiheessa olin jopa se suuri belsebuubi. Oli suuri sovinnollisuuden hetki. Siinä kun miehen ystävää kuuntelin, mietin, että miten voi samassa paketissa olla käsittämättömän viksu ja tyhmä ihminen yhtä aikaa. Kunnes sitten tajusin, että tällaisia me ihmiset olemme, yhtäältä ja toisaalta kaikki samanlaisia. Jotta elä tässä sitten ihmisiksi ihmisten kanssa...

Ihmissuhteet ovat vaikea laji. Joskus nuorempana sitä kuvitteli olevansa ainoa, jolla on vaikeuksia sillä saralla. Nyt näyttää, että enemmän poikkeus on sellainen onnellinen autuas perheidylli ja toveripiiri. Ja joskus tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin, muuttua erakoksi ja lakata puhumasta. Ei silti, en minä juuri muutenkaan mikään papupata ole, kuuntelen enemmän. Ja sitten pahalainen kirjoitan kaiken julkisesti.

Piti jatkaa kirjoitusta näin jälkikäteen (11 ja risat), kun kaverukset heräsivät.