<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

En yleensä pohdi elämän tarkoitusta. Se vaikuttaa jotenkin joutavalta, kun kerta täällä ollaan jo. Sitten jos joku keksii sen, mielelläni tutkin asiaa ja annan siitä mielipiteeni. Hra Douglas Adams keksi aikanaan vastauksen 42, mutta hiirten tilaaman kysymyskokeen vastaus meni pieleen universaalien purkutöiden takia.

 

Seuraavan vuoden verran olen vastaus kaikkeen mahdolliseen Linnunradan käsikirja liftareille –kirjan mukaan. Minusta ei tunnu mitenkään vastaukselliselta, ei suurta viisauden glooriaa lillumassa aurani ympärillä. Naama kyllä on alkanut roikkumaan viimeisen vuoden aikana, ikänäkö alkaa iskeä, joudun katselemaan lähelle silmälasien YLI, likinäköiselle outo ilmiö, eikä portaiden käveleminen enää käy yhtä ketterästi kuni nuorna naisna. Mutta minkä fysiikassa häviää, psyykessä voittaa; tietää, että voi vain olla väärässä ja kuollaan täältä pois kaikki kuitenkin.

 

Hyviä uutisia: vanhakin koira oppii uusia temppuja, tosin hitaasti. Kyseenalaistaminen tuntuu entistä helpommalta. Maailma tuntuu aivan uudelta ja OUDOLTA paikalta edelleen joka aamu. Elokuva oli muuten hyvä. Hello and thank you for the fish!