<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Muistatteko, kun viikko sitten harmittelin autokyydin puutetta. Kun metsään teki mieli kauemmas kuin Kehä Ykkösen kupeeseen. Sähköpostiini ilmoittautui ihana ihminen, joka ei sanojensa mukaan tuntenut sieniä, mutta tahtoi metsään. Eikä kuulema pitänyt tapoinaan murhata ja paloitella metsässä juuri tapaamiaan ihmisiä. Minähän otin sanasta naista ja muutaman tunnustelevan viestin jälkeen teimme treffit eiliselle.

Ilmaa piti jännätä koko viikon. Aamullakin vielä satoi, satoi oikein kaatamalla kun hyppäsin autoon ja läksimme huristelemaan kohti Pohjoista Espoota. Vaan siitä se taas iloksi muuttui. Aurinko pilkisteli pilvien välistä, kun työnnyimme metsään. Maasto oli tietysti märkää, mutta sen korvasi happirikas ilma ja uskomaton jumalainen märän metsän tuoksu.

Vanhat metsänkulmat olivat paikallaan. Valitettavasti vain sienet eivät olleet, niitä näkyi todella heikosti. Kävelimme parisen tuntia ympäri, perässäni oli kuulema yhtä helppoa kävellä kuin Nuuksion merkityillä poluilla. Löysimme suppilovahveroita sieltä täältä, juuri sen verran, että tuli hyvä mieli, kun tuli lähteneeksi liikkeelle, mutta edellisinä vuosina paikalla kasvaneisiin huippusaaliisiin oli matkaa niin, että melkein harmitti. Onneksi oli mielenkiintoista ja mukavaa seuraa ja hieno syksyinen ilma.

Metsässä on helppo puhua, sekin tuli todistettua. Siellä vakavatkin asiat saavat keveän muodon, mieli raikastuu. Samalla saa himppasen liikuntaa ja parhaassa tapauksessa jotain täytettä pussin pohjallekin. Aika upea reissu, jälleen kerran, kiitos etenkin aktiiviselle lukijalleni! Mennään pian uudelleen!