<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Yksi kollegani kitisi muutama päivä sitten, että kyllä hän mielellellään osallistuisi yrityksen optio-ohjelmaan, ansaitsisi viitisen kertaa parempaa palkkaa ja nauttisi ”ilmaisista” päivällisistä. En minä vaan. Olen mielelläni alempi toimihenkilö, jolla on säännöllinen palkka, säännöllinen työaika ja saldovapaiden pito-oikeus. Olin vähän aikaisemmin nimittäin keskustellut yhden ylemmän toimihenkilön kanssa, jonka tuntisaldo oli + 700 eikä minkäänlaista mahdollisuutta pitää niitä vapaina. Minun tuntisaldoni on vain +10 h.

 

Esihenkilöasema tuo paremman palkkakukkaron lisäksi ainakin täällä meillä päin omituisia velvoitteita, lomat pätkitään sopiviksi Ameriikan ihmeille, suomalaisia juhlapyhiä ei juurikaan pääse viettämään, puhelimien ja sähköpostiyhteyden pitää toimia lomalla ja vapaa-aikana. Matkat tehdään tasan tarkkaan isojen setien ehdoilla, ei paljon suomalaisilta kysellä koska he voivat tulla ja minne. Illat tietenkin vietetään puhelinkokouksissa. Kehenkään ei saa luottaa, kaikki etsivät toistensa heikkoja kohtia, edessä hymyillään, takana puukotetaan mieluusti selkään, jos se vain omaa asemaa parantaa.

 

Tuosta kaikesta jos selviää eläkeikään kunnialla, niin ihminen tarvitsee paremman eläkkeen, nousevathan tuossa jo sairaskulutkin. Minä mieluummin satsaan vapauteen, se kuuluu minun elämänlaatuuni jo työikäisenä, ei vasta haudan partaalla. Sen lisäksi satsaan yksityisyyteen ja omaan elämäntapaani, joka ei sovellu häntyröintiin ja nuoleskeluun.

 

Toki meitä hallinnollisia tukitöitä tekeviäkin pitäisi muistaa, kannustaa ja palkita, mutta jos ehdot ovat nuo ylläluettelemani, mieluusti katselen sitä kapeata leipää ja kivistä polkua. Minuun aivan rehellisen palkankorotuksen lisäksi tehoaisi muutama työelämän ulkopuolinen porkkana, yksi niistä olisi erään nimeltämainitsemattoman laihdutusfirman jäsenyys. Mutta henkilöstöjohtajamme sanojen mukaan se ei vain käy. Kun kuulema paino on ihmisen yksityisasia. Kuitenkin urheilullisia harrasteita muuten tuetaan – ja kaupallisissa yrityksissä vielä. On tämä sitten yhtä...

 

Mutta saahan pieni maanmatonenkin jotain, tässä kuussa pääsen vielä lahjustyyppisesti katsomaan elokuvaa. Niitä tippuu silloin tällöin. Saan käyttää työterveyden palveluita sairastaessani, paitsi vasemman ranteen kanssa, se kun oli vapaa-ajan tapaturma, firman ruokalassa olisi joka päivä lounas eur 4,90 edulliseen hintaan tarjolla, minulla on ääliö-kännykkä firman laskuun, kaksi kertaa vuodessa järjestetään hv-tilaisuus (ei tarkoita hyvä veli...) eli firman juhlat, henkilökuntakerho tarjoaa omakustannehintaan matkoja, urheilua, askartelua ja kaikkea muuta tuubaa, joka ei pätkän vertaa kiinnosta.

 

Jotta hei te kaikki idioottitutkijat, joiden tutkimusten mukaan ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaan tarvitsee myös sirkushuveja, olette väärässä, tutkimuksenne ovat kvasitutkimuksia, kyllä se raha on suurin kannuste. Muutakin saa tarjota siinä sivussa. Prkl... Kiihdyin omista kirjoituksistani niin, että taidan puhua itseni pussiin ja ympäri ja asian vierestä...