<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

En päässyt töihin. Olin hyvä kakkonen, valitulla hakijalla kun oli jo valmiiksi business hanskassa, tuli samalta alalta. Mutta kova oli kuulema ollut vääntö. Hyvä niin, ei se tuntemukseni aivan väärä ollut, se olisi ollut mielenkiintoinen paikka ja kemiat olisivat taatusti rapsahtaneet paikalleen. Näin yön yli nukkuneena ei edes enää paljonkaan harmita, pitää vaan etsiä uusi mielenkiintoinen ja hakea sitä.

 

Vapaapäivissä parasta on uni. Minulla nimittäin on aina ollut hankala suhde uneen, yleensä seuraan kuun rytmiä. Tällä viikolla unijukka on taas näyttänyt pahimmat puolensa, kuu täyttyi keskiviikkona. Olen nukkunut vähän, katkonaisesti, kevyttä ja painajaispitoista unta. Viime yönä en enää herännyt kuin kaksi kertaa. Mukavaa vapaapäivässä on myös se, että jos asialliset hommat hoidettuaan ei tahdokaan ellun kanaksi heretä, voi vaikka ottaa päikkärit. Ja olla ellun kanana sen jälkeen.

 

Parin tunnin päästä lähden huolehtimaan osani huomisen herkuista. Mansikat vähän huolestuttavat, kai ne huomiseen saakka säilyvät jääkaapissa. Pitäisiköhän ne perata valmiiksi?

 

Juhannus on minusta oikeastaan kaikkein mukavin näistä ”pakollisista” juhlista. Silloin on valoisaa, luonto on kauneimmillaan, voi vaikka tehdä taikoja. Mutta inhottaa, kun kristinusko vei kaikilta suomalaisten juhlilta niiden oikeat nimet. Kesäpäivänseisaus sattuu lauantaille, siinä mielessä Ukon Juhla sattuu tänä vuonna kohdalleen. Joskus kun rikastun (sitku), menen Stonehengeen, sinne nimittäin pääsee sisälle ympyröihin vain yhtenä päivänä vuodessa. Varmaan arvaatte koska.

 

1655596.jpg

 

Ottoveljen ottama kuva Tallinnasta Suomeen päin. Aurinko laskee ja nousee samassa kuvassa. Mittumaaria kaikille! Juodaan huomenna Ukon malja! Tutkitaan enteitä ja tehdään taikoja. Tai sitten noudatetaan Friikkilän veljesten mallia: "Juodaan paljon viinaa ja ollaan alasti!"