<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen aina rakastanut kissoja, ensimmäisen kävin hakemassa tosin vasta yläasteikäisenä. Kerrostaloon kun ei kuulema saanut kissoja ottaa. Vaihtelevalla menestyksellä elämäni kissat kasvoivat, karkasivat, kuolivat tai jäivät vanhemmilleni. Kunnes tuli Elviksen vuoro. Elvis oli maailman kaunein norjalainen metsäkissa, luonne rakastava ja intohimoinen. Silmät kirkaat, vihreänkeltaiset jalokivet, turkki oli puolipitkäkarvainen,harmaanruskea, pehmeä ja puhdas. Ja luonne kuin enkelillä.

 

Elvis tahtoi aina osallistua kaikkeen. Hän luki lehteä aamuisin, yleensä juuri sitä kohtaa, jota minä olisin tahtonut tavata. Ruokakin oli yhteistä, tietysti hän piti seuraa myös ruoka-aikoina ja tottui siihen, että aina sai maistipalan tarjolla olevasta eväästä. Elvis piti kisunruuan lisäksi lakritsasta ja taatelikakusta. Mutta niitä sai vain juhlapäivinä, eihän sitä toki kissan elimistöä sekaisin panna tarkoituksellisesti. Suihkuun ja saunaan piti myös päästä mukaan, ja jos ei muuta ohjelmaa ollut, seurattiin sitten telkkarista luonto-ohjelmia tai urheilua. Jalkapallo etenkin oli Elviksen lempilaji. Välillä piti kiivetä oikein tv:n päälle ja tarkistaa takaa, ettei siellä vaan ollut kiinnostavia kohteita piilossa.

 

Turkinhoito oli helppoa kuin heinänteko, kissa rakasti kun sitä kuopsutettiin. Ja karva kiilsi niin kuin norjalaisella metsäkissalla kuuluukin. Talvella tosin tuottivat ongelmia pitkät takajalkapöksyt. Nuoskalumi nimittäin tarttui niihin inhottavasti ja Elvis keksikin nopeasti miten sen sai parhaiten sulamaan, tullaan tietysti omistajan rinnan päälle makaamaan. Hätätilassa kävivät vieraatkin.

 

Silloin jos yöjuoksu ei kiinnostanut, Elvis makasi vieressä siististi pää tyynyllä. Tai sitten selän tai rinnan päällä. Ja kehräsi, korisi niin, että varmasti kohde tiesi olevansa maailman rakkain olento. Vieraat Elvis otti vastaan kunnioittavasti, ensin annettiin kiinnostavan kohteen riisua kengät jalastaan ja istua. Sen jälkeen haisteltiin kengät, sitten sukat ja sitten loppujen lopuksi tehtiin ratkaisu, käydäänkö syliksi. Yleensä käytiiin, Elvis kun piti kaikista, ja paljon.

 

Elvikselle kävi niin kuin nimi antaa ymmärtää. Hän kuoli. Kissa tuli parin päivän poissaolon jälkeen kotiin ja naukui ikkunan alla, kun ei päässytkään hyppäämään tuuletusikkunasta sisälle. Toinen takajalka oli vahingoittunut. Eläinlääkäri selitti, ettei sitä voinut korjata, oli kuulema niin pahasti kappaleina ja vahinko tapahtunut jo niin monta päivää sitten. Sinne jäi kaunis Elvis-kissa, eihän minulla ollut antaa edes hautapaikkaa sille raukalle.

 

Mutta suru oli suuri, vieläkin itkettää, jos alkaa muistelemaan liikaa. Elvis elää – sydämessä.