<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilen bussiin astui paska mies. Paska mies oli raivoissaan vaimolleen ja sitä mukaa koko maailmalle. Mies alkoi kertoa kovaan ääneen ei kenelläkään tai meille kaikille tarinaa miehestä, joka oli paska. Hän oli niin iso ja lämmin paska, että vaimo kuulema muisti aina siitä mainita, mutta rahat kyllä kelpasivat. Rahat kelpasivat niin. Paska mies oli insinööri. Paskan insinöörin rahat kelpasivat. Joululahjojen ostoon ja elättämiseen. Mies messusi kovaan ääneen paska-litaniaansa, väliin päästi hullun naurun, kunnon kaakatuksen, joka ei ollut iloa nähnytkään.

 

Paskalla miehellä oli kuulema viisisenttinen pippeli, jolla hän yritti vaimoaan lähestyä vain kerran kuukaudessa. Mutta eihän se kuulema edes kunnolla seisonut. Puhumattakaan tyydytyksestä. Mutta kai se paska mies kuitenkin turvallinen oli, maatessaan Hesarin alla sohvalla. Mutta paska mies. Ja paska elämä.

 

Vakava asia, mutta mesuaminen alkoi käydä korviin. Etenkin kun mies istui minua vastapäätä. Viereisestä looshista vihdoin nuori herra ärähti paskalle insinöörille. Käski pitää turvan kiinni. Eihän se mitään auttanut. Messu vain jatkui ja siirtyi enemmän alapään asioihin. Sitten oli jo minunkin pinnani täynnä. Ja katso, tiukka tuijotus silmiin ja jääpuikkoja tihkuvalla äänellä lausuttu vaikenemiskehoitus auttoivat hetkeksi. Ainakin messun liturgia meni sekaisin.

 

Hieman ennen poistumistaan bussista mies kuitenkin tuohtuneena päätti ryhtyä solvaamaan minua. Hän päätteli että minullakin on aivan samanlainen pienipippelinen insinöörimies. Viimeisenä sanana kuului vielä ”Tuhkamuna!”. Naureskelin sisään päin. Olisipa miesparka tiennyt, millaisesta rististä minä olin juuri päässyt eroon.

 

Tuli taas todistettua, että minusta löytyy se omituinen auktoriteetti, jolla hiljennetään isotkin miehet. Joku on joskus sanonut, että kun suutun, ei sen vihaisempaa katsetta olekaan. Siinä tulee tikareita, puukkoja ja puntareita samaan laskuun. Mietin vain, että näissä hommissa auktoriteetti menee hukkaan, olisiko sittenkin pitänyt harkita armeijaa tai poliisia? Ammatinvaihdollisista asioista muuten sen verran, että minulla onkin ensimmäinen puhelinhaastattelu ensi vuoden alkupäivinä. Jännittävää.