Onpahan taas harvinaisen itsekriittinen olo. Niin kuin minulla nyt olisi kenellekään mitään kerrottavaa, tai saatikka että se jotakuta kiinnostaisi. En jaksa vinkua enkä valittaa, muistot tulevat kun ovat tullakseen, mutta ketä nyt niitäkään kiinnostaisi repostella minun lisäkseni.

Voisi valittaa oloaan, kertoa tylsistä tyypeistä tai omasta rappiostaan. Voisin parjata sukulaisia, miestä tai kavereita, voisin vinkua elämän kovuutta. Taitaa  vaan parempi olla nyt harkita vielä pari kertaa ennen kuin sanon mistään mitään. Tietysti voisi aina ottaa hyvän ja ravitsevan humalan, mutta luulen, ettei se tässä vaiheessa kuumeilevaa oloani ole mikään paras mahdollinen inspiraation lähde.

Niinpä jätän kirjoittamisen toiseen kertaan. Ehkä harkitsen sittenkin sitä humalaa. Niinhän ne isot kirjailijatkin tekevät, että saavat kunnon angstin päälle.