Ihan niin kuin Hassisen koneen Uhrisavua biisin sanat olisivat eilen illalla käyneet toteen. Meillä asuva kyllä läksi ravintolaan selvin päin, mutta hän poistui sieltä simassa. Kumma nähdä, miten viinanhimo syttyy ihmisen silmissä. Ja kummallista miten mikään ei silloin ole liikaa ja kaikkeen pitäisi olla varaa. Neljä olutta, kolme terävää ja jälkiruokakahvi tuplana. Ja vielä meillä asuva rinkui minut baariin yksille, ennen kuin pääsin lähtemään kotiin.

Hän taas lähti jatkamaan ystävänsä kanssa. Hyvä, että läksi. En olisi jaksanut nousuhumala höpötystä. Sain kotona hetken itsekseni. Rauhotuin unta ja työviikkoa varten. Yöllä sitten tultiin sisään ruminalla, mutta tällä kertaa älynjättiläisen länkytykset jäivät välistä. Kiitos taivaan. Rahat sen sijaan olivat taas menneet. Ja avaimet hukassa. Sepä vasta hulababoon aiheuttikin. Ihanaa.

Nyt ryhdyn tarkastelemaan Helsingin kaupungin asuntotarjontaa, josta varmaan raporttia sitten myöhemmin.

***

Kun saavuin siihen huoneeseen
oli hän jo paikoillaan
hän istui kuolleena maailmassaan
uhrisavuna itsestään
Minä kavahdin kurjuuden iltapäivää
joka hehkui hänen silmistään
hän kohosi tanssiin hymyillen
minä itkin hänen hymyään

On surullista nähdä uhrisavun
tanssivan vapautustaan
on surullista nähdä uhrisavun
rakastavan kulkuaan
varo
uhrisavuun rakastumasta
varo

Riuduimme tanssissa ajattomassa
hän ajautui ikuiseen jumaltenvirtaan
katsoi ruumiita liikkuvia
jotka elivät tietämättään
minä vajosin suruun hänen puolestaan
hän säteili fyysisyyttään
vapina rakkauden vartaloissa
riensimme rakennukseen

Varo
uhrisavuun rakastumasta
varo

Tulenlieskat vartalossaan
huulet verenkarvaisina
räjähdystä janoten
hän odottamaan laskeutui
Hänen silmistään näin sairauden,
joka aikaamme ravistaa
minä pistoolin kohotin katseeseen,
joka alistui rakastamaan

On surullista nähdä uhrisavun
tanssivan vapautustaan
on surullista nähdä uhrisavun
rakastavan kulkuaan

On surullista nähdä uhrisavun
tanssivan vapautustaan
on surullista nähdä uhrisavun
rakastavan kulkuaan