<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Muistaaksen Polga torstaisin huutelee toivon perään. Minäpä näin sen eilen! Ihan se oli pieni ja ruttuinen, mutta on se olemassa. Nyt olen nostanut sen tuonne henkisen komeroni perälle, saa siellä rauhassa oieta ja kasvaa. Eli jotain hyvää tapahtui eilen, mutta koska se ei suoranaisesti ole minun asiani, jätän kommentoinnin sikseen. Jos se tuosta paranee, varmaan tulokset näkyvät kirjoituksissanikin. Siihen asti annan sen elellä rauhassa.

Vihannekset ovat vaarallisia. Pilkoin paprikaa salaattiin ja munakkaaseen, tuli todistettua, että meillä on kiitettävän terävät veitset. Vetäisin peukalon kynnen halki. Verta tuli paljon. Joudun varmaan puolisen vuotta pitämään laastaria, että kynsi kasvaa ehjäksi, eikä tartu minnekään kiinni. Hyvä minä. Mutta eilen syötiin munakasta ja tänään syön salaattia.

Ulkoilimme vajaan tunnin. Alue, jolla asumme, on tosi kaunis ja monipuolinen. Se on suurimmaksi osaksi rakennettu 50-luvulla, jolloin taloista vielä tehtiin talon näköisiä. Nyt ympärillä on suuria puita, talot istuvat ympäristöönsä. Ja aika suuri osa niistä on jo suojeltukin. Mikäs siellä on kävellessä. Loppupelissä tuli vain hirveä kiire, kun liikunta sai suoliston liikkeelle; piti oikein hyppylaukata viimeinen puoli kilometriä kotiin.

Jälleen asioita, joita olette aina tahtoneet tietää minusta...