<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mies raahasi eilen sisälle uuden kaapin. Ehkä tänään tapahtuu ihme, ja keittiön lattia tyhjenee tavaraläjästä, jonka hän on sinne kasannut, koska ”tarvitsee tavaroita jatkuvasti”. Jaa. Minä taas sain eilen ripustettua olohuoneen ikkunaan sellaisen muovihileverhon, koska tahdon nähdä kevätauringon leikin seinillä myös väreissä. Helevetin hyvä syy siis.

Meidän kulmilla on taas tapahtunut kaikenlaista, ensin auto poksautti kauhakuormaajan kauhaan. Pahaa jälkeä, palokunta kävi sahaamassa matkustajat irti. Sitten paloi naapuritalosta olohuone, yksi kuoli ja muutama vammautui. Eilen naapurin mummolle oli soitettu piipaa-auto. Mitenhän sille kävi? Edellinen siinä asunut mummo kerkesi poistua myös keskuudestamme vähän muuttomme jälkeen. Mies kerkesi sen verran mamman kanssa juttelemaan, että rouva kertoi olevansa talon ensimmäisiä asukkaita, mies oli kuollut jo 30 vuotta sitten.

Mietin, että niin ne mammat kupsahtelevat, kun säikkyvät miestä ja sen kovaa ääntä. Etenkin kun se saa primitiiiviraivokohtauksia yöllä. Piti siitä vähän vittuillakin miehelle. Ei se siitäkään tykännyt.

Viikon päästä olisi kollegan hautajaiset maakunnissa. Ei firma maksa hautajaisreissua minulle. Olisin kyllä tahtonut kunnioittaa hyvän työkaverin muistoa. Omalla rahalla en sinne pääse. Paska homma. Ei hautajaiset mukavia ole, mutta ne tekevät jotenkin konkreettisemmaksi ajatuksen ihmisen poistumisesta. Mistä tuli mieleeni, että minut täytyy kyllä polttaa. Kamala ajatus, jos ei kuolekaan, ja sitten pannaan vaan kuoppaan yksin. Liikaa kauhufilmejä ja liian vilkas mielikuvitus. Kill Bill temppuhin minusta ei nimittäin ole. Ei näillä lihaksilla.