Meillä asuva mies heräsi sen verran, että kerkesi ihmetellä miten olen
hereillä jo ennen kukonlaulua, vaikka onkin lomaviikko. Olisin voinut
kertoa, että juuri sen takia, kun saan olla itsekseni hereillä ja
koneella ja kirjoitella ja käydä missä mieli huvittaa.
Ei meillä asuva mies ilkeyttään minua kyttää. Kertoi joskus olevansa
jopa työpaikalle mustasukkainen, kun vietän siellä 8 h/ päivässä
ainakin. Se tahtoisi osallistua kaikkeen mitä teen, ajattelen ja
hengitän. Diagnoosini on läheisriippuvaisuus. Toisaalta äitinsä on
aivan samanlainen, tai vielä pahempi hapensyöjä, joten voi se kulkea
suvussakin.
Minä tukahdun välillä rakkauteen. Tai siihen osallistumisen määrään,
jota tässä taloudessa riittää. Joskus olen varovaisesti meillä asuvalta
mieheltä kysellyt, että eikö hän tahtoisi mennä käymään jossain - ilman
minua nimittäin - vastaus on, ettei mikään ole kivaa ilman seuraani.
Jumangendura, mies on sekaisin. Minä tarjoan sille baari-iltoja,
keikkoja, vierailuja kavereiden luokse, kalaretkiä, mökkireissuja ilman
naisseuraa (ainakin omaani), niin vastauksena on aina jyrkkä ei. Hän ei
lähde muutamaa korttelia kauemmas ilman minua. Piste.
Minä taas riudun pikkuhiljaa. Tässä akvaariossa loppuu happi liiallisen rehevyyskasvuston takia Onneksi ovat edes nämä aamut.
tiistai, 18. heinäkuu 2006