<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tukehdun varmasti ensi yönä kuumuuteen, viime yönä meinasin jo. Meillä asuva mies on sulkenut kaikki tuuletusikkunat ja kliksauttanut ilmanottoaukot talviasuntoon. Meillä on k u u m a. Etenkin öisin kun kaksi parimetristä paistikasta pönöttää samassa huoneessa ja hönkii paikat täyteen hiilidioksidia. Meillä on joku oma kasvihuoneilmiö menossa.

 

Vesissä on eroja, samoin ihmisisissä; toiset ovat vilukissoja, toiset taas kissoja kuumalla katolla. Minä olen se jälkimmäinen malli. En kestä jos joku tulee öisin liian lähelle, en ole se romantillinen sielu, joka kaipaa kietoutuvia raajoja ympärilleen. Tai ainakin siihen vaaditaan iglumaiset olosuhteet. Kuten jo aikaisemmin olen paljastanut, meillä asuva mies taas tahtoo maailman lämpimimmän peiton ja siitä huolimatta minut kelpuutettaisiin patteriksi aivan äärelleen.

 

Pitää varmaan taas ryhtyä salaa aukomaan makuuhuoneen ikkunaa öisin kun meillä asuva mies nukkuu. Sitten vain pitää muistaa laittaa se päivisin kiinni, en kuitenkaan tahdo laajentaman ekologista jalanjälkeäni, joka muuten on 4,9 hehtaaria. Btw, minun kaltaisteni elättämiseen tarvittaisiin 2,7 maapalloa! Jotta eipä auota sitä ikkunaa.

 

Todellisuudessa meillä on varmaan vain + 19 C lämpötila. Ainakin kaikki kaveritkin valittavat, että tahtovat villasukat jalkaansa, kesälläkin. Jopa kuumimmilla helteillä asuntomme on miellyttävän viileä. Pitäisikö tästä nyt vetää se johtopäätös, että viihdevuodet ovat saapumassa elämääni yöhikoilun muodossa? En muuten tiennytkään, että sellainenkin oire tähän naisen elämänkaaren huipentumaan kuuluu.

 

Pitäisikö tutustua asiaan tarkemmin? Jos vaikka siihen saisi jotain lisälääkkeitä, entisiä kun on niin vähän...