<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kurkku on käheä. Pajatin kolmen tauon voimin 6,5 tuntia. Onneksi edes herra esiintyjä on eläväinen puhuja. Ja asia sen verran tuttua, että vain pari kertaa meinasi mennä sormi suuhun. Selvisin ilman suurempia väärinkäsityksiä. Välillä pakkasi naurattamaan, kun olo oli kuin herätyskokouksessa. Kukaan ei kuitenkaan langennut loveen eikä alkanut puhua kielillä.

 

Päivälliselle isäntäpariskunta tahtoi viedä vieraan oikein keskustaan. Varasin meille pöydän Saagasta. Ruoka oli hyvää ja hyvin tehtyä, mutta jotenkin itse en jaksa innostua Lappi-teemasta. Tai en ainakaan niin kliseisestä lappalaisuudesta, onneksi eivät kuitenkaan väitä olevansa saamelainen ravintola! Mutta maukasta oli, itse söin jaettujen alkupalojen päälle hiillostettua taimenta, lisukkeena oli mielenkiintoinen mustajuuri-suppilovahveropaistos. Miinusta tipahteli typeristä puikulapottusipseistä, joita ei mainittu menussa. Ne olisin vaihtanut vaikka tavalliseen perunaan. Nekin olivat toki hyvänmakuisia, mutta aivan kuin eri annoksesta!

 

Kolmen tunnin ruokailusession päälle kun könysin pystyyn pöydästä, maailma himppasen keinahti. Olin tullut humalaan. Se tuli pyytämättä ja yllätyksenä. Onneksi pääsin taksilla kotiin, olin ensimmäinen, joka jäi kyydistä. Yö meni taas englantia haastaessa. Inhoan työunia!