<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Viime yönä näin taas aivan kamalia unia. Katsoin jonkun kerrostalon parvekkeelta ja näin kun jotain nuorta tyttöä ryhdyttiin raiskaamaan. Tiesin, että en mitenkään kerkeä väliin, ryhdyin etsimään puhelinta, että soittaisin poliisit, apua, palokunnan. Ahdisti. Nopea siirtymä ja itse raiskaaminen oli ohi, minusta olikin tullut se tyttö. Jalkojeni välistä valui lämmintä verta, jotain (suolenpätkiä tai hyytynyttä verta) roikkui polvissa.

 

Joku tuli auttamaan. Hitaasti kävelimme jotain ensiapuasemaa kohti. Minulta kysyttiin tahdonko mies- vai naislääkärin. Valitsin naisen. Ihmettelin kun ei sattunut lujempaa, minulle luvattiin, että saan heti särkylääkkeitä, jos kipu tulee kovaksi. Pelkäsin, mitä mahtoi olla rikki. Asemalla joku alkoi tutkia vatsaani, jokaisella painalluksella tuli navasta verta. Rupesin itkemään, koska mielestäni napani oli ollut erittäin kaunis. (Ei kyllä todellisuudessa tavanomaisuudesta poikkeava.) En uskaltanut edes ajatella mitä oli tapahtunut sisälläni.

 

Siihen onneksi heräsin. Herääkello olisi soinut vasta puolen tunnin päästä, jostain ihmeen syystä ei tehnyt mieli enää nukkumaan. Vai on minun sisäinen minäni sitä mieltä, että täällä raiskataan minua? Onko naiseuteni kuolemassa? No huhhuh. Onneksi minulle edes oli luvassa apua, ennen kuin elämä valuisi kokonaan pois. Onneksi tänään on perjantai. Vielä kuukausi ennen kuin pääsen viikoksi talvilomalle. Saldovapaitakin on pitämättä. Ei vaan hotsita yhtään pitää niitäkään, kun tietää, että mitään ei ole varaa tehdä. Ahdistaa, mutta mistään ei valu suolenpätkiä. Olen vielä yhtenä kappaleena. Ainakin toistaiseksi.