eXTReMe Tracker
Satuja ja tarinoita - Faktaa vai fiktiota?
27.01.2008 - 03:56

 

Kyllä kaikkien kannattaa laajentaa piiriään. Etenkin polkkapiireissä. Ja erityisesti ruokapolkan suuntaan. Minulla oli ilo ja kunnia saada kylään kolme ruokapolkkaajaa parhaasta päästä, Mademoiselle Kulinaarimuruja, Iloinen Monkeyfood Mukkelis ja herra Polkkapossu. En ymmärrä mitä he horisivat tupaantuliaisista, meillähän oli vain yliujojen ja huomaamattomien ruokanörttien epävirallien kvartaalijuhla. Paljon tuli leipää ja suolaa, muuta juuri syökään seuraavaan pariin viikkoon. Oli muuten ärreet kinkerit, näinkin hiljaisten ihmisten kanssa on erinomaisen helppo ja mukava tulla toimeen, muun suhteen olen luvannut pyhästi ja vähemmän pyhästi pitää turpavärkkini soukalla. Mutta tässä jutussa satujatarin arpa voitti, kun mukaan läksin ensimmäiselle ruokaplokkaajien piknikille elokuussa, lotossa ei tarvitse voittoa odotella ihan vähään aikaan.

 

Menu: juoksevalla hunajalla hölvättyjä vuohenjuustotoasteja päärynäsallaadipedillä, maa-artisokka-fenkoli-palsternakkakasvissosekeittoa (ja oikeeta voeta), kanantissisalaatti ja ananas-kookospannacotta, ohjeet myöhemmin, ehkä myös tankotanssikuvia.

 

Epävirallinen Alias-mestaruus meni Leiditiimille Välispiikki ja Ylimuuli Mukkelis, mutta kyllä Tiimi Polkaporsimo ja satujatar-täti vetivät hyvin loppuun saakka. Meille tuli illan ennätys pisteissä, Polkkaporsi selitti ja mää vastailin kokonaista 15 pinnaa!

 

Kävimme myös Pihliksen paikallisessa. Karaokessa oli hyviä, melkein hyviä ja parhaita laulajia, kuulimme muunmuassa Ändin esiintyvän. Olisittepa nähneet! We care a lot! Polkkapossu suunnitteli jopa haastattelevansa Ändiä, mitä sellaiset mahtavat syödä aamupalaksi? Minä taas suunnittelin laulavani Hyvän boren, ihan vain siksi, että olisin saanut laulaa vara-Ändin olevan paikalla. Oli kuulkaas Ville Valompi kun valo itse.

 

Surullinen tapahtuma ulkona illan lopuksi latisti tunnelman. Tyttö kaatui taksia odottaessa, menetti tajunnan, sitten soittelimme piipaa-autoa. Tyttöparka ei vain herännyt, kääntelimme kylkiasentoon ja toimimme ohjeiden mukaan. Itse luovuin takistani, mutta olisin luopunut vaikka housuistani, jos vaan daami olisi kävellyt omin jaloin paikalta. Surkea loppu niin iloiselle illalle. Nyt huolestuttaa ja adrenaliinia riittää, vaikka nukkumaankin pitäisi käydä. Täällä nimittäin tiskiä riittää...

Hallatar www
27.01.2008 - 07:08
Olit pelastava enkeli.
Polga
27.01.2008 - 09:24
Olipa hyvältä kuulostavaa heekkuva! Ja kivakin kuulosti kivalta..... eiköhän se tyttökin toivu kuiteskin.
satujatar
27.01.2008 - 10:46
Hallatar, mie en kyllä muuta tehnyt kuin juttelin hälyytyskeskuksen kanssa puhelimessa.

Polga, toivotaan! Kiva OLI kivaa.
Celia www
27.01.2008 - 12:44
Olipa hyvä, että satuitte olemaan paikalla, kun se tyttöparka kaatui. Hän sai apua ajoissa. Toivottavasti hän toipuu. (Ja ehkä saat takinkin takaisin.)

Hienot olivat eväät. Nuhanenän suupielistä melkein valuu sylkivana. ;)

Ylimuuli Mukkelis www
27.01.2008 - 13:14
Kiitos kaikesta eilen, oli aivan hurjan mukavaa kyläillä! Onneksi pidäkkeetkin höltyivät aliaksen myötä ;-) Heheheh. Hassua miten sen pelin jälkeen kaikki keskustelut kuulostaa hetken aikaa sanaselitykseltä, sitä ne ehkä pohjimmiltaan onkin.

Jäi kyllä vähän surumieli loppuillan tapahtumasta, mutta onneksi Helsingin ensihoitajat on valioluokkaa. Enempää ei voitu tehdä... Sentään se toinen tallaaja saatiin turvallisesti kotiin alkuillasta. Hurja meno.

Silti kiitos vielä ja pian taas, ehkä mä voisin vuorostani keksiä kutsun. :-)
satujatar
27.01.2008 - 14:24
Celia, onneksi eivät v ieneet takkia mukanaan. Tapettu muoviturkikseni vaan on hyvä alunen, jos joutuu maassa makailemaan, on sekä lämmin että pehmeä. Sitten kun ensihoitajat nostivat tytön paareille, sain takin takaisin. Siinä vaiheessa oli niin vilu, että tuli heitettyö todella pikaiset hyvät yöt loppuseurueelle.

Pieni Kavioeläin on vain ystävällinen ja laittaa kutsua tulemaan. Synkronoidaan kelloja ja kalenteriloita. Kiitos itsellesi, olen tässä krapuloidessani natustellut Rimpsessakakkusia, ja hyviä ovat. Makoisia ja namuja!

MInultahan jäikin kertomatta Pokkiksen ja Mukkeliksen saapuessaan suorittama uroteko. Joku känninen naapuri oli jäänyt kävelytien rinteeseen. Humala ja liukkaus olivat herralle liikaa, hänet oli jopa talutettu oikeaan osoitteeseen. Jotta ei me kukaan olla läpeensä pahoja, vähän ilkeitä saatetaan välillä olla. ;-D
Välispiikki www
27.01.2008 - 18:51
Kiitokset järjestäneelle seuralle minunkin puolestani, oikein oli rattoisa ilta kunnes siellä paikallisen edustalla kävi kuten kävi.

Jälkkäriohje löytyy nyt Kulinaarimurulasta. Laitoin hotmail-spostilootaasi niitä tankotanssi- ja seeprakuvia :-)
satujatar
27.01.2008 - 20:08
VP, kiitos itsellesi. Täällä olen vuohenjuusto-päärynäleivän jälkeen natustellut hyvää ja ravitsevaa pannacottaa. Se maistuu varmaan vielä huomennakin, on sen verran tymäkkä laatikollinen sitä jääkaapissani.
polkkapossu www
27.01.2008 - 22:09
Kiitos tosiaan emännälle ja muillekin. Mukavat tuparit vaikkei tuparit olleetkaan. Ei anneta kallokolinan pilata iltaa, eiköhän tuo tyttökin siitä selvinnyt. Jäi vaan ihmetyttämään se tumpelo miesystävä, joka ei edes tajunnut tilannetta. Tai sitten se oli enemmän kännissä, miltä näytti.

Kiva kun pääsin mukaan :D
satujatar
28.01.2008 - 08:13
Kiitos kiitos itsellesi. Kiva kun tulit! Ilo nähdä kun nuori herra viihtyy naisseurassa. ;-D

Se poikaystävä oli vuoden torspo.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Postia

satujatar_poistaminut

alaviivoineen_(at)hotmail.com

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.

Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili
niin yksinäinen jotta!
Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

-Kirsi Kunnas-
 
Työn orjat sorron yöstä nouskaa...
Sivupohja
SusuPetalilta